Sushiravintola Luckiefun’s avaa asemalla

Aseman ravintolavalikoima laajenee – herkullisista sushibuffeteistaan ympäri Suomen tunnettu Luckiefun’s avaa ravintolan kioskihallissa entisissä Teknikmagasinetin tiloissa helmikuun aikana. Ravintola toimii valitse, punnitse ja ota mukaan -periaatteella, ja se sopii erityisesti helpon ja nopean sushin ystäville. 

Auettuaan Luckiefun’s palvelee arkisin klo 9-20 ja viikonloppuisin klo 10-20.

Tervetuloa herkuttelemaan ja tervetuloa asemalle, Luckiefun’s!

Vuokralaisesittelyssä Steissin Apteekki

Kun Nina Sevón puoli vuotta sitten elokuussa aloitti Steissin Apteekin apteekkarina, ilmassa oli jännitystä. Millaista asemalla olisi työskennellä? Olisiko häiriökäyttäytymistä? Hyvin nopeasti jännitys kuitenkin hälveni, ja tilalle tuli innostus.

– Ihmiset on todella mukavia ja ilmapiiri on turvallinen. Täällä kokee kuuluvansa suurempaan joukkoon. Vaikka emme ole muiden vuokralaisten kanssa kovin paljoa tekemisissä, tuntuu silti, että kuulumme samaan yhteisöön ja rakennamme jotain yhteistä.

Steissin Apteekilla on pitkä historia, jonka juuret ulottuvat aina 1930-luvulle saakka. Alunperin apteekki sijaitsi Olympiastadionin lähellä, josta se siirtyi vuonna 2002 Päärautatieasemalle. Sinä aikana moni asia on muuttunut.

– Enää apteekeissa ei valmisteta lääkkeitä, mutta aikaisemmin tässäkin oli alakerta, jossa lääkkeet valmistettiin. Asiakkaat toivat aamulla paperisen reseptin ja hakivat lääkkeet illalla. Nyt lääkkeet saa heti.

Ennen apteekkariksi lähtemistä farmasian tohtori Sevón kerkesi tehdä pitkän uran viranomaisvalvonnassa sekä farmasian oppimiskeskuksen täydennyskoulutuksen toiminnanjohtajana. Matkalle mahtuu myös provisorin töitä muun muassa Alppilan apteekissa sekä yksi kesä Joensuun Rantakylän apteekissa.

– Se oli hieno kesä, Joensuu on mahtava kesäkaupunki. Kun etsin apteekkeja joihin lähteä apteekkariksi, olisin voinut lähteä pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin, mutta sitten Steissin Apteekki osui kohdalle.

Kruununhaassa asuvalle Sevónille kyse ei ole pelkästään lyhyestä kävelymatkasta, vaan myös aseman kiehtovasta historiasta.

– Olen aina pitänyt rautatieasemasta. Lähdön tunnelmassa on jotain todella kiehtovaa ja viehättävää. Historia on intohimoni. Siksi on todella hienoa saada olla töissä täällä, historian näyttämöllä.

Eniten työssä kuitenkin antaa ihmiset.

– Meillä käy paljon uusia asiakkaita, mutta myös toistuvia asiakkaita, jotka on oppinut tuntemaan hyvin jo tässä puolen vuoden aikana. On ollut mahtavaa huomata, että apteekkia todella tarvitaan ja näin keskeisellä sijainnilla se voi auttaa monia.



Kulttuurihalli lopettaa, ravintola Olivia aloittaa

Lippuhallissa viime vuoden kesästä toiminut Kulttuurihalli sulkeutuu kuun lopussa remontin alta. Tilaan on tulossa uusi kahvila sekä norjalaisen Olivia-ravintolaketjun italialainen ravintola.

Italialaista ruokaa, muun muassa pizzoja ja pastaa tarjoavalla ravintolaketjulla on tällä hetkellä kymmenen ravintolaa eri puolilla Norjaa ja kaksi Ruotsissa. Odotukset ovat korkealla: yhtenä Olivian visioista on muun muassa ”tarjoilla parasta pizzaa Italian ulkopuolella”.

Vanhassa ravintolasalissa toimivaa pikaruokaravintola Burger Kingiä vastapäätä avattavan ravintolan remontin on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä.

Vuoden loppuun mennessä tiloihin on aukeamassa myös HH Ravintoloiden kahviyhtiö Löfbergsin kahveihin keskittyvä kahvila. Se tulee sijoittumaan tällä hetkellä toimistotiloina palvelevaan tilaan Elielinaukion ja Olivia-ravintolan väliin.

Lippuhallina palvellut tila palaa remontissa takaisin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa: vuoteen 1958 saakka se palveli toisen- ja kolmannen luokan lipun ostaneiden odotus- ja ravintolasalina.