Aseman Burger King on ketjun ylpeydenaihe

Tänä päivänä Burger King -ravintoloita on Suomessa jo 61, mutta vuonna 2014 tilanne oli vielä toinen. Ensimmäinen ravintola oli avattu vuotta aiemmin Mannerheiminkadulle Stockmannin vastapäätä, ja toista ravintolaa suunniteltiin Helsingin paraatipaikalle entisen Eliel-ravintolan tilalle. Uusi miljöö oli siitä mielenkiintoinen, että se sattui olemaan yksi suurimmista ja merkittävimmistä tiloista Eliel Saarisen suunnittelemalla Päärautatieasemalla.

Burger King, jolla oli kokemusta vastaavista tiloista myös Roomassa ja Wienissä, onnistui kuitenkin yhdessä Museoviraston kanssa tuomaan ravintolakonseptinsa Päärautatieasemalle sen arkkitehtuuria ja historiaa kunnioittaen. Tänä päivänä Päärautatieaseman ravintola on yksi ketjun vilkkaimmista ja miljööltään kaikista 61 ravintoloista ainutlaatuisin.

– Olemme erittäin ylpeitä ja onnellisia paikasta – kun kierrätämme kansainvälisiä vieraitamme ravintoloissa ympäri Suomea, aiheuttaa Päärautatieaseman miljöö aina eniten ihastusta, ketjujohtaja Siru Kalpio kertoo.

Aseman Burger Kingiin astuessa huomaa ensimmäisenä avaran tilan korkeine kattoineen ja suurine ikkunoineen, jotka on säilytetty sellaisenaan. Kolin maisemia kuvaava fresko sekä osa Saarisen suunnittelemista penkeistä ja marmoripäällysteisistä pöydistä kertovat tarinaa yhdessä Burger Kingin punakeltaisen värimaailman ja tiskillä tirisevien burgereiden kanssa.

Päärautatieaseman ravintola eroaa muista ketjun paikoista sijaintinsa lisäksi myös päivärytmiltään. Koronan helpottaminen ja rajoitusten purkaminen ovat palauttaneet vilkkaan ravintolan kävijämäärät lähes normaaliin.

– Aseman Burger King on paitsi meidän suurimpia ravintoloita, myös aivan eri tavalla hektinen kuin mikään muu paikka. Ei ole samanlaista päivää, kun asiakkaita on jatkuvasti eri puolelta Suomea ja maailmaa. Nopeaa evästä hakevat matkustajat ja koko aseman kävijöiden kirjo tuovat omanlaisensa säkenöivän energian – tunteen siitä, että jatkuvasti tapahtuu jotain.

Vastuullisuus ja ihmiset ohjaavat Burger Kingin tulevaisuutta

Ihmisten kuluttamisen ja maailman muutos on luettavissa Burger Kingin ruokalistalta. Perinteinen liekillä grillattu whopper on saanut rinnalleen kasvisversion, jonka lisäksi myös muiden kasvisruokien valikoima kasvaa jatkuvasti.

– Haluamme tuoda lisää vaihtoehtoja ja ohjata ihmisiä kasvispainotteisiin tuotteisiin. Myös tuoreus ja kotimaisuus näkyvät muun muassa suomalaisissa sämpylöissä sekä joka päivä käsin pilkotuissa tuoreissa tomaateissa ja sipuleissa.

Tuotteiden ja miljöön ohella tärkeintä on ennen kaikkea ihmiset. Ketjujohtaja Kalpion jo valmiiksi latautunut olemus saa vielä yhden kierroksen lisää, kun hän alkaa puhua ketjun työntekijöistä.

– Hyvänä esimerkkinä kaikista meidän mahtavista työntekijätarinoista on aseman Burger Kingin ravintolapäällikkö Nea Lähde, joka tuli ravintolaan työntekijänä vuonna 2014. Kaikki ne ihanat nuoret, jotka kasvavat ja kehittyvät meidän mukana, ovat ehdottomasti niitä tarinoita, joista olen kaikista ylpein.