Café Eliel avaa ovensa asemalla kevään aikana

Pian aseman postihallissa päästään nauttimaan eurooppalaisesta kahvilatunnelmasta, kun parhaillaan remontointi- ja sisustustöitään viimeistelevä Cafe Eliel avaa ovensa kevään aikana. Aamiaisesta myöhäisillan drinkkeihin palveleva kahvila on tärkeä osa aseman uudistusta ja sen tavoitetta toimia paitsi matkustajien läpikulkupaikkana, myös ennen kaikkea kiireettömänä kohtaamispaikkana. 

– Meille tarjottiin päärautatieaseman liiketilaa, koska meillä on jo aikaisempaa toimintaa VR:n pääkonttorilla. Olemme tutustuneet VR:n henkilöstöön siellä ja palautteiden perusteella olemme onnistuneet hyvin tavoitteissamme. Uudistuneelle päärautatieasemalle haluttiin uusia konsepteja ja yrittäjiä, joiden kautta Päärautatieasema ei olisi pelkkä läpikulkupaikka, vaan myös oleskelun solmukohta, ravintoloitsija Henri Häkkinen HH Ravintoloista kertoo.

– Café Eliel kunnioittaa päärautatieaseman historiaa ja miljöötä. Museoviraston suojelema tila sisustetaan jykevästi mm. aidoilla kivipöydillä, nahkalla ja tammella. Tavoitteena on luoda kansainvälisen eurooppalaisen kahvilan fiilis. Tarjonta tukee pääkaupunkiseudun asukkaita sekä kotimaisia ja ulkomaisia matkustajia. Aamuisin tarjolla on laadukasta kahvia, aamiaista ja herkullisia take-away tuotteita. Lounasaikaan voi nauttia mm. salaattidelistä ja iltaa kohden voi tulla rentoutumaan viinilasin tai drinkkien äärelle. Meillä on noin 100 asiakaspaikkaa, ravintolapäällikkö Juha Tarvonen kertoo.

Café Elieliin etsitään tällä hetkellä työntekijöitä. Ravintola-alan vaikeiden aikojen jälkeen tarjolla olisi innostavia työtehtäviä hyvässä tiimissä, uudella upealla paikalla.

– Tässä työssä asenne ratkaisee – kaikki muu on koulutettavissa, Tarvonen sanoo.

Hakemuksia voi lähettää juha.tarvonen@hhravintolat.fi

Avajaisissa tavataan!