Maailmankuulua kahvia kioskihallissa – Starbucks avasi ovensa asemalla

Nyt sitä saa – nimittäin maailmankuulua Starbucks-kahvia! Aseman kahvilavalikoima jatkaa laajentumistaan, kun SSP Finland avasi 15.3. odotetun Starbucks-kahvilan kioskihallissa. SSP Finlandilla on ennestään neljä Starbucks-kahvilaa: kaksi Helsingin lentokentällä ja kaksi Helsingin keskustassa. 

Ikonisen Starbucks-kahvin ja muiden reilun kaupan espresso-pohjaisten juomien lisäksi kahvilasta löytyy herkullinen valikoima täytettyjä leipiä, tuoreita lounassalaatteja ja makeita leivonnaisia muffinsseista kakkupaloihin, jotka on helppo napata mukaan tai nauttia paikan päällä.

Helmikuussa avatun Upper Crustin ja uusimman tulokkaan Starbucksin lisäksi SSP Finland avaa asemalle myöhemmin ensi vuonna kaksi uutta ravintolaa, jotka houkuttelevat asiakkaita viipymään asemalla pidemmänkin ajan.

”Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä siitä, että saamme olla mukana kehittämässä Helsingin päärautatieasemaa. Haluamme tarjota matkustajille ja kaupunkilaisille monipuolisia kahvila- ja ravintolapalveluita, jotka vastaavat heidän tarpeitaan ja odotuksiaan. Uskomme, että uudet ravintolamme tuovat lisäarvoa aseman vetovoimalle ja elävöittävät sen ilmapiiriä”, Select Service Partner Finlandin toimitusjohtaja Elena Heiska toteaa. 

Tervetuloa kahvittelemaan ja tervetuloa asemalle Starbucks!

WWF järjestää Earth Hour -etkot Päärautatieasemalla 23.3.  

Maailman suurinta ympäristötapahtumaa, WWF:n Earth Houria vietetään jälleen lauantaina 23. maaliskuuta. Tänä vuonna Earth Hour saa oman esijuhlansa, kun WWF järjestää Tunti maailman parasta -etkot Helsingin päärautatieaseman asemahallissa kello 19–20. 

Tapahtuma kokoaa ihmiset juhlistamaan yhteistä maapalloamme ja osoittamaan joukkovoimaa ilmaston ja luonnon puolesta. Etkoilta jokainen voi siirtyä viettämään Earth Houria omalla tavallaan. Perinteisen valomerkin ilmaston ja luonnon puolesta näytämme virallisen Earth Hour -tunnin aikaan kello 20.30–21.30.  

Etkojen musiikillisesta annista vastaavat artistit Yona ja Ville Veikka. Lisäksi tapahtuma tarjoaa tilaisuuden tutustua WWF:n ruokatyöhön, joka keskittyy kestävien ruokaratkaisujen edistämiseen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Tapahtumassa yleisöllä on mahdollisuus kokeilla, kuinka paljon päästöjä esimerkiksi broilerikilon tuotannosta aiheutuu verrattuna kasvipohjaiseen vaihtoehtoon. Paikalla myös Fazerin uutuustuotteen maistiaisia sekä tietysti WWF:n pandamaskotti.  

Earth Hourin hengessä etkot korostavat yhteisöllisyyden voimaa, hetkessä läsnäoloa ja sitä, miten jokainen voi tehdä ympäristön kannalta hyviä tekoja omassa arjessaan. Tänä vuonna WWF kannustaa ihmisiä osana Earth Houria antamaan ajastaan tunnin luonnolle – ja tekemään jotain positiivista yhteisen planeettamme hyväksi. Vinkkejä tunnin mittaiseen luontopositiiviseen tekemiseen voi löytää osoitteesta earthhour.fi.  

”Earth Hour on paljon muutakin kuin tunti ilman valoja. Se on globaali ele, joka yhdistää ihmisiä ympäri maailman näyttämään tukensa ympäristötoimille. Aloitamme juhlat etukäteen Helsingin sydämessä ja kutsumme kaikki mukaan antamaan tunnin luonnolle”, sanoo WWF Suomen viestintäjohtaja Joonas Fritze.  

Tunti maailman parasta -tapahtuma järjestetään yhdessä luovan toimiston Fabrikin ja VR Groupin kanssa.  

”Suomalaisten keskuudessa VR tunnustetaan liikennealan vastuullisimpana yhtiönä, ja se näkyy vahvasti Helsingin Päärautatieasemalla. Earth Hour -konsertin järjestäminen päärautatieasemalla tuo esille VR:n sitoumuksen ympäristön hyvinvointiin. Suomalaisten tuntemat aseman kivimiehet sammuttavat lyhtynsä Earth Hourin ajaksi”, sanoo VR:n hankepäällikkö Jani Jääskeläinen.  

Tapahtuman tiedot:  

Järjestäjä: WWF Suomi  
Päivämäärä: lauantai 23.3.2024  
Aika: kello 19–20  
Paikka: Helsingin päärautatieaseman asemahalli, Helsinki  

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.  

WWF:n Earth Hourista lyhyesti:  

WWF:n Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Vuonna 2008 tapahtuma laajeni maailmanlaajuiseksi.  Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Vuonna 2023 Earth Houriin osallistui noin 1,3 miljoonaa suomalaista (YouGov).  Vuosittain Earth Houriin osallistuu lähes 200 maata ja maantieteellistä aluetta sekä miljoonia yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja yrityksiä.   

Tapahtuman aikana näytetään valomerkki maapallon puolesta sammuttamalla valot tunnin ajaksi. Useat tunnetut maamerkit ympäri maailman sammuttavat valonsa Earth Hourin ajaksi. Valoja ei sammuteta sähkön tai energian säästämiseksi, vaan kyse on symbolisesta valomerkistä, jolla on tarkoitus innostaa ihmisiä ilmasto- ja luontotekoihin ja viestiä päättäjille, että ilmastonmuutoksen ja luonnon köyhtymisen torjunta edellyttää ripeitä toimia.   

WWF:n Earth Houria vietetään lauantaina 23.3.2024 kello 20.30–21.30 paikallista aikaa.   

Patonkiravintola Upper Crust avaa ovensa kioskihallissa 16.2.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla jo vuosia toiminut patonkiravintola Upper Crust on vihdoin rantautunut myös Päärautatieasemalle, ja avaa ovensa kioskihallissa 14.2. alkaen. Ravintolaa pyörittävän SSP Finlandin toinen ravintola Starbucks avataan asemalla heti perään 15.3. 

Upper Crust aloitti toimintansa Lontoossa, Isossa-Britanniassa vuonna 1986. Siitä lähtien se on saavuttanut suurta suosiota ja laajentunut 60 toimipisteeseen ympäri maailman.

Ravintola tunnetaan rapeista, paikan päällä paistetuista patongeistaan, jotka täytetään runsailla laadukkailla täytteillä tuoreudesta tinkimättä. Perusvalikoiman lisäksi tarjolla on aamiais- ja lounastuotteita, makeita leivonnaisia, välipalatuotteita, virvokkeita, kahvia sekä sesongin mukaisia makuja. Kaikki Upper Crust -tuotteet on suunniteltu helposti mukaan otettaviksi matkalle, töihin tai kotiin.

Tervetuloa herkuttelemaan ja tervetuloa asemalle Upper Crust! 

Uusi ravintolamaailma saapuu aseman historialliseen ravintolasaliin vuonna 2025

Vuodesta 2014 saakka yhdessä aseman merkittävimmistä tiloista palvellut Burger King lopettaa toimintansa 8.1.2024. Historiallisessa tilassa aloitetaan mittava talotekninen remontti ja valmistaudutaan 2025 avattavaa uutta ravintolamaailmaa varten. Muutokset ovat osa monivuotista kehityshanketta, jossa on uudistettu useita aseman tuttuja tiloja ja palveluita. Nyt vuorossa on alun perin 1. ja 2. luokan ravintola- ja odotussalina sekä ravintola Elielinä tunnettu, sittemmin Burger Kingin käyttöön siirtynyt tila. 

– Asema uudistuu historiaa kunnioittaen: samalla tavalla kuin pari vuotta sitten vastapäätä avattu ravintola Olivia, myös Eliel-salin uusi konsepti palauttaa tilan lähemmäs alkuperäistä käyttötarkoitustaan pidemmän viihtymisen kohtaamispaikkana. Vuonna 2025 avattavassa ravintolamaailmassa päästään nauttimaan niin suomalaisesta kuin kansainvälisestäkin ruokakulttuurista, sekä sisällä että ulkona Kaivokadulle avattavalla suurella terassilla, VR:n kiinteistöyksikön hankepäällikkö Jani Jääskeläinen kertoo.

Koko kansan olohuoneena aseman muutokset ovat aina aiheuttaneet suurta kiinnostusta ja herättäneet tunteita. Tiloissa on vuosisadan aikana ollut erilaisia konsepteja ja ravintoloita aikakausien ja trendien mukaan. Historiallinen tila on kuitenkin onnistuttu säilyttämään alkuperäisessä kunnossaan.

Kymmenen vuotta sitten Burger Kingin avaamisen yhteydessä huolta aiheutti muun muassa ravintolasalin seinällä komeilevan jättimäisen Eero Järnefeltin Koli-maalauksen säilyminen. Silloin taulu konservoitiin ja suojattiin, ja nyt sama työ on edessä yhdessä Ateneumin ja Museoviraston asiantuntijoiden kanssa.

– Asema on Helsingin sykkivä sydän, joka on aina elänyt mukana ajassa. Suojelu ei tarkoita museoimista, vaan tulevaisuuteen katsovia kestäviä ratkaisuja, jotta rakennus palvelee jatkossakin käyttäjien tarpeita Eliel Saarisen merkkiteosta ja koko kansaa koskettavaa kulttuurihistoriaa vaalien, Jääskeläinen sanoo.

Burger King jatkaa uusissa tiloissa aseman kioskihallissa

Burger Kingin lopettaessa toimintansa historiallisessa odotus- ja ravintolasalissa kyseessä ei kuitenkaan ole hyvästit: uusi Burger King -ravintola avataan aseman kioskihallissa vuonna 2025.

– Uusi sijainti aseman vilkkaimmassa tilassa palvelee paremmin niin asiakkaita kuin ravintolaakin, jolle rakennetaan pikaruokaan paremmin soveltuvat tilat, Jääskeläinen toteaa.

Parhaillaan uudistuksen alla olevan kioskihallin muita uusia tulokkaita ovat juuri ovensa avannut salaattibaari Superbowl sekä helmikuussa avattavat Starbucks ja Helsinki-Vantaan lentokentältä tuttu patonkiravintola Upper Crust. 

Uudistushankkeen seuraava vaihe uudistaa aseman länsisiiven – vastuullisuus vaikuttaa monissa ratkaisuissa

Vuonna 2019 käynnistetyssä kehityshankkeessa koko asemarakennus käydään läpi sekä kunnostustarpeiden että asiakaskokemuksen osalta. Seuraavana vuorossa on aseman länsisiipi, jonka uudistustyöt aloitetaan tammikuussa 2024. Seinäpintojen maalaamisen lisäksi remontissa uusitaan niin liikkeiden julkisivut kuin koko länsisiiven valaistuskin. Lisäksi olosuhteita parannetaan uusimalla kaikkien sisäänkäyntien oviverhopuhaltimet sekä rakentamalla länsisiiven pohjoispäätyyn tuulikaappi.

Myös aseman kellari- ja ullakkokerroksessa käynnistetään työt, joissa uusitaan satavuotiaan rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmä ja parannetaan energiatehokkuutta. Vastuullisuus korostuu kehityshankkeessa niin suojellun kiinteistön kunnostamisessa kuin vähäpäästöisissä energiaratkaisuissa.

– Asema on nykyään Suomen vilkkain rakennus ja maamme suurin päästöttömän liikkumisen hubi. Asemaa kehittäessä voimme esitellä jatkuvasti uusia ratkaisuja ja kumppaneita, jotka vievät asemaa seuraavalle vuosisadalle. Ympäristökestävyys ja kaikille turvallinen kokemus ovat keskeisiä tekijöitä hankkeessa, Jääskeläinen taustoittaa.

Presidentin odotushuone nyt varattavissa omiin tilaisuuksiin

Vallanvaihtoja, talvisodan aikaisia kuljetuksia, Kekkonen ulkomaan vieraineen ja pian myös seinällä komeilevan presidentti Niinistön kuvan vaihtuminen seuraavaan – tervetuloa aseman pyhimpään ja suurelta yleisöltä aiemmin salattuun tilaan, presidentin odotushuoneeseen.

Jatkossa historialliseen tilaan pääsevät kaikki, jotka haluavat vuokrata salin omaan käyttöönsä, kun odotushuone siirtyy Scandic Grand Central Helsingin hallittavaksi.

Tiedustelut ja varaukset: sales.helsinki@scandichotels.com tai 09 4272 2527.

VR uudistaa palvelutarjontaa Päärautatieasemalla

Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema Helsingin Päärautatieasema tunnustetaan kansainvälisesti yhdeksi maailman kauneimmista rautatieasemista. Asema on nykyään Suomen vilkkain rakennus ja maamme suurin päästöttömän liikkumisen hubi. Asemaa kehittäessä tulemme esittelemään uusia ratkaisuja ja kumppaneita, jotka vievät asemaa seuraavalle vuosisadalle.

”Aseman oma vastuullisuusohjelma on juuri valmistunut ja se julkistetaan lokakuun aikana. Päästöttömän liikkumisen edistäminen ja aseman oman toiminnan ympäristökestävyys ovat vastuullisuusohjelman keskeisiä tekijöitä yhdessä kaikille turvallisen kokemuksen kanssa. Avoimuus ja yhdessä kehittäminen korostuvat myös kumppanivalinnoissamme”, VR:n kiinteistöyksikön hankepäällikkö Jani Jääskeläinen taustoittaa.

Alkukesästä Päärautatieaseman kioskihallissa näkyneet rakennustelineet poistuvat loppusyksyn aikana ja ensimmäinen kokonaan uusi kioski avattiin syyskuussa Kioskihalliin tutuissa R-kioskin väreissä. Alkujaan Rautatiekirjakauppa, nykyinen R-kioski, perustettiin 1910 tarkoituksenaan myydä matkalukemista juuri rautatieasemilla. Ensimmäinen R-kioski, silloinen Rautatiekirjakauppa, avattiin kuitenkin – mihinkäs muualle kuin Päärautatieasemalle. Vielä 110 vuoden päästäkin R-kioski on tärkeä osa aseman palvelutarjontaa ja olikin varsin helppo valinta toteuttaa ensimmäiseen uudistettuun Kioskihalliin juuri R-kioski.

”Nykyään Suomen suurimpana aamupalaketjuna R-kioski tarjoaa matkalaisille tuoretta kahvia ja nopeasti mukaan otettavaa hyvää syötävää tuttujen herkkujen lisäksi. On hienoa saada palvella asiakkaita upeasti päivitetyssä perinteikkäässä ympäristössä Helsingin Päärautatieasemalla”, iloitsee R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen. 

Matkustajaliikenteen ravintolapalveluita tarjoava Select Service Partner Finland Oy avaa ensimmäiset liiketilansa Päärautatieasemalla. SSP avaa asemalle yhteensä neljä uutta kahvilaa ja ravintolaa, jotka tarjoavat laatua tässä uniikissa miljöössä. Ensimmäiset kaksi kahvilaa avataan uudistettuihin kioskeihin alkuvuonna 2024 ja ne tulevat palvelemaan erityisesti korkealaatuisella take-away valikoimillaan. Seuraavana vuonna toteutettavat ravintolatilat houkuttelevat asiakkaita viipymään asemalla pidemmänkin ajan.

Select Service Partner Finlandin toimitusjohtaja Elena Heiska toteaakin: ”Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä siitä, että saamme olla mukana kehittämässä Helsingin päärautatieasemaa. Haluamme tarjota matkustajille ja kaupunkilaisille monipuolisia kahvila- ja ravintolapalveluita, jotka vastaavat heidän tarpeitaan ja odotuksiaan. Uskomme, että uudet ravintolamme tuovat lisäarvoa aseman vetovoimalle ja elävöittävät sen ilmapiiriä.”

Alkuvuodesta asemalle avataan maailmankuuluja erikoiskahveja, teetä ja pikkupurtavaa tarjoileva kahvila Starbucks sekä rapeita ja täyteläisiä patonkeja sekä muita leivonnaisia tarjoileva, Helsingin lentokentältä tuttu Upper Crust.

Tammikuussa 2024 Päärautatieasemalla aukeaa myös Super Bowl. ”Super Bowl on salaattikulho, josta olemme ylpeitä. Se on taidolla harkituista raaka-aineista käsin tehty täyttävä salaatti, jossa eri komponenttien täydellinen tasapaino synnyttää elämää muuttavia kokemuksia. Kutsumme sitä siis syystäkin superkulhoksi”, mainitsee Super Bowlin toimitusjohtaja Ari Suhonen. 

Legendaariset kohtaamispaikat Minuuttibaari ja Robert’s Coffee elävät uudistuvan aseman mukana 

Kuten Steissin kävijät ja toimijat ovat varmasti jo huomanneet, aseman vakiokalustoon kuuluvat Minuuttibaari ja Robert’s Coffee ovat muuttaneet uuteen sijaintiin. Riittää kuitenkin, että katseen kääntää kioskihallin junalaitureiden puoleiselle seinustalle, jossa tutut ja turvalliset kohtaamispaikat jo odottavat vierailijoitaan.

Kaukoliikenteen junaravintoloita pyörittävän Avecran omistamien ravintoloiden muutokset ovat osa kioskihallin uudistustöitä. Siinä missä niin ikään Avecran omistamat, pitkään asemalla palvelleet Baguette & Co ja Stop@Station jäivät historiaan, haluttiin suosituimmat palvelut siirtää paalupaikalle, aivan junalaitureiden läheisyyteen.

”Muuton taustalla on aseman uudistushankkeen mukana eläminen. Osana uudistuvaa kioskihallia, halusimme siirtää suosituimmat pisteet hallin toiselle puolelle, jonka myötä molemmilla ravintoloilla on nyt ympäri vuoden laiturialueen katoksen alla palvelevat terassit sekä suora näkymä junalaitureille”, Avecran palvelupäällikkö Salla Alifrosti kertoo.

Muuton ohessa tehtiin myös pientä pintaremonttia niin sisustukseen kuin valikoimaankin.

”Minuuttibaarissa uutta ovat muun muassa kupariset Karhu-oluttankit, jotka tankkiauto käy ratapihalla täyttämässä säännöllisesti. Robert’s Coffeen valikoimaa uudistettiin ja mukaan otettiin muun muassa Baguette & Co:n suosituimpia patonkituotteita. Asiakkaat ovat ottaneet uudistukset todella hyvin vastaan. Asiakasmäärät ovat nousseet, ja terassit ovat olleet erittäin suosittuja. Moni myös tykkää, kun voi istahtaa kahville tai lasilliselle junaa odotellessa ja nähdä junan saapuvan laiturille.”

Minuuttibaarin ja Robert’s Coffeen lisäksi myös legendaarinen Aseman Wursti on uudistuksen edessä, ja uudistustyöt tullaan aloittamaan jo parin viikon kuluessa. Luvassa on uuden ilmeen lisäksi myös ruoka- ja juomalistan päivitys nykyistä street food -henkeä kunnioittaen.

Syntynyt raiteille

Alifrosti on viettänyt työurastaan Steissillä kohta vuosikymmenen, mutta juuret ovat vielä pidemmällä: Avecran ravintolapäällikölle ja VR:n veturinkuljettajalle syntynyeelle nykyiselle palvelupäällikölle Avecra, junaraiteet ja asema ovat olleet osa elämää ja syntymästä saakka. Matkan varrelle on mahtunut töitä niin Baguette & Co:n vuoropäällikkönä, Robert’s Coffeen kahvilapäällikkönä kuin järjestelmäkehitystä ja ravintoloiden muutoshankkeitakin. Aseman elämää ja sen palveluiden kehitystä vuosien varrella lähietäisyydeltä seuraaminen on opettanut ja antanut paljon.

”Työn puolesta arki Suomen vilkkaimmassa rakennuksessa on todella hektistä ja opettavaista. Kahvilapäällikkönä tapasinkin sanoa työntekijöille, että jos pärjäät täällä, pärjäät missä vain. Steissillä näkee koko elämän kirjon, ja se on ehdottomasti rikkaus. Avecra on toiminut asemalla yli 40 vuotta, ja haluamme jatkossakin olla mukana monipuolistamassa aseman tarjontaa ja kohtaamassa kävijöitä ja matkustajia alussa ja lopussa matkaa. Innolla odotamme, mitä kaikkea uudistukset tuovat tullessaan, ja toivotamme lisääntyvän valikoiman ja uudet naapurit lämpimästi tervetulleeksi.”

Minuuttibaari muutti entisiin Stop@Statonin tiloihin

Minuuttibaari, tuttavallisemmin ”Minsa”, on yksi Päärautatieaseman ikonisimmista ajanvietto- ja kohtaamispaikoista. Jo neljän vuosikymmenen ajan sieltä on tarkkailtu ohikiitävää ihmisvilinää junaa odotellessa tai muuten vaan istuskellen. Konsepti on ollut alusta asti sama: tarjota helposti pieni rentoutumishetki ennen junaan astumista hyvän juoman ja tunnelman parissa. 

Osana aseman uudistusta ja parhaillaan käynnissä olevaa kioskihallin remonttia Minuuttibaari on muuttanut entisiin Stop@Stationin tiloihin, entisen tilan vastapäiselle puolelle kioskihallia. Uudessa Minuuttibaarissa on entistä enemmän asiakaspaikkoja, oma junalaitureille avautuva terassi, ja löytyypä ravintolasta myös uutena yksityiskohtana näyttävät metallinhohtoiset oluttynnyrit.

Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen Minuuttibaariin!

Järvenpään Citymarketista tuttu Raito Sushi avasi ovensa asemalla

Nyt asemallakin päästään nauttimaan todellisesta laatusushista, kun Järvenpään Citymarketista tunnettu ja valtavan suosituksi kasvanut Raito Sushi on avannut toisen ravintolansa asemalla entisissä Isey Skyrin tiloissa.

Raito Sushin suosio perustuu laatuun, joka ei tingi yksityiskohdista: ravintolan aidot, japanilaista kulttuuria ja perinteitä kunnioittavat sushit on valmistettu sushiriisistä, joka tilataan yksinoikeudella Japanista. 

Ravintola on loistava lisäys uudistuvan aseman kehittyvään ravintolavalikoimaan: tuoreet sushit on helppo napata mukaan toimistolle, matkalle tai kotiin laadusta ja terveellisyydestä tinkimättä, Helsingin keskeisimmältä paikalta. 

Avajaistarjous 10 kpl sushilajitelma 10 € voimassa 31.8.–6.9. – tervetuloa herkuttelemaan ja tervetuloa asemalle, Raito Sushi! 

Ravintola avoinna:
ma–pe 7–20
la–su 11–20

Kellotorni soi Eliel Saarisen 150-juhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa 20.8.2023

Sunnuntaina 20.8.2023 klo 15 Päärautieasemalla on mahdollista päästä todistamaan historiallista hetkeä, kun aseman kellotorni soi ensimmäistä kertaa koskaan.

Tuolloin päärautatieaseman suunnitelleen arkkitehti Eliel Saarisen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sen kunniaksi 50 metriä korkea kellotorni soi 15 kertaa sille varta vasten suunnitellulla äänellä.

Kellot ovat osa Päärautatieaseman ja sen yhteistyökumppaneiden merkkivuoden juhlimista. 

Vuodesta 1919 junamatkustajia palvellut asema on aina ollut enemmän kuin raiteiden alkupiste. Se on tänäkin päivänä maan vilkkain rakennus ja ikoninen kohtaamispaikka, jota pidetään yhtenä maailman kauneimmista rautatieasemista.

”Luomme parhaillaan aseman seuraavaa vuosisataa entistä viihtyisämpänä kohtaamispaikkana – keskiössä on edelleen Saarisen merkittävän työn kunnioittaminen ja varmistaminen, että kansallinen ylpeydenaihe säilyy tuleville sukupolville,” hankepäällikkö Jani Jääskeläinen VR Groupista kertoo.