Aseman rautatieomenapuu jatkaa pitkää asemapuistoperinnettä

Tiesitkö, että vielä sata vuotta sitten rautatieasemat olivat varsinaisia keitaita koristeellisine puistoineen ja runsaine kasvillisuuksineen? Asemia reunustivat pallomuotoon leikatut pensaat ja puutarhoissa kukkivat pionit, akileijat, ritarinkannukset ja varjoliljat. Asemapuistojen kruununjalokivenä komeili Malus Hyvingiensis, rautatieomenapuu. 

Tämä sateenvarjon muodossa kasvava omenapuu kehitettiin noin 130 vuotta sitten Hyvinkäällä sijainneessa Valtion rautateiden keskuspuutarhassa, josta se levisi myöhemmin ympäri Suomea – kuten myös Päärautatieasemalle, jossa ravintola Olivian terassin edustalla upeasti kukkiva yksilö jatkaa pitkää asemapuutarhaperinnettä.

Viime marraskuussa Barkholtin taimistosta Valkeakoskelta täysikasvuisena siirretty 20-vuotias omenapuu tuotiin entisen, 80-luvulla istutetun omenapuun tilalle. Nykyinen rautatieomenapuu on suojattu jänisverkolla, sillä entisen puun kohtaloksi koitui aseman seudulla elävä kaniyhdyskunta, joille omenapuun suojaamaton kuori on tärkeää ravinnetta varsinkin talvisin.

Rautatieomenapuun säilyttäminen oli alusta asti tärkeä osa aseman uudistuksen ja ravintola Olivian terassin suunnitelmaa.

”Päärautatieaseman etupuutarhalla on pitkät perinteet aina Eliel Saarisen suunnitelmista saakka. Aseman uudistuksen ideologian mukaisesti myös puutarha haluttiin tuoda uudelle aikakaudelle perinteitä kunnioittaen. Rautatieomenapuun siirtäminen ja istuttaminen tässä kokoluokassa ei ole kovinkaan yksinkertaista, mutta etsintöjen jälkeen oikeanlainen puu löytyi Valkeakoskelta Barkholtin taimistosta, jonka jälkeen puun siirto ja istutus uuteen paikkaan tilattiin pitkän linjan ammattilaiselta arboristi Tapani Mäkelältä”, Gretel Hemgård maisema-arkkitehtitoimisto Hemgårdista kertoo.

”Rautatieomenapuun lisäksi puutarhaan haettiin jugend-rakennuksen julkisivuun sopivaa puutarhasommitelmaa eri väristen istutuksien muotoa korostavine kivireunoineen.”

Siinä missä nykyisen kasvillisuus- ja kukkaloisto ovat tärkeä osa Helsingin kaupunkikuvaa ja aseman viihtyisyyttä, oli asemapuutarhoilla ennen myös käytännön merkitys. Puita ja kasveja nimittäin istutettiin kipinäsuojaksi estämään höyryvetureista lähtevien kipinöiden aiheuttamia tulipaloja, sillä ne eivät syty niin herkästi kuin heinikko. 

Ravintola Brasserie La Place avasi ovensa asemalla

Steissin kävijät ovatkin saattaneet jo huomata, että aseman Elielinaukion puoleisella seinustalla komeilee uusi logo – ja terassi täynnä lasilliselle pysähtynyttä kevätkansaa.

Kyseessä on aseman jatkuvasti kehittyvän ravintolavalikoiman uusin tulokas Brasserie La Place, joka tarjoilee modernia lohturuokaa merenelävistä eri kulttuurien keittiöihin yhdistettynä.

Brasserie La Placen ydintiimissä ovat keittiömestarit Adam Kiluvia ja Robert Purves sekä baarimestari-osakas Carl Ricardo de Peña Robles. Keittiömestarien ansioluettelosta löytyy työkokemusta esimerkiksi pääkaupunkiseutua kiertäneestä Bro’s Burgertruckista sekä Lontoon maineikkaasta The Fat Duck -ravintolasta.

“Brasserie La Placea luodessa ajatuksena oli muuttaa näkemystä siitä, miten mereneläviä yleensä Helsingissä tarjoillaan, ja rohkaisemme kaikkia tulemaan paikan päälle kokemaan tämä itse”,
ravintoloitsija Robert Purves sanoo.

Ravintola avataan täydellä menulla perjantaina 17.5., mutta jo sitä ennen voit tutustua La Placen tasokkaaseen ja monipuoliseen viini- ja baarivalikoimaan ravintolan tilavalla aurinkoterassilla, Stadin sydämessä.

Tervetuloa tutustumaan ja tervetuloa asemalle, Brasserie La Place!

Lue lisää: laplace.fi

Ravintola avoinna ma-to 11:00–01:00
pe–la 11:00–late
su 11:00–21:00

Lounas tarjolla ma–pe 11:00–14:30

À la carte -menu palvelee ma–pe 17:00–23:00
la 12:00–23:00
su 12:00–20:00

Kioskihallin remontti alkaa 8.5.2023 – muutoksia kulkureiteissä viikolla 21

Päärautatieaseman uudistuksen odotettu ja näkyvin vaihe alkaa kioskihallin uudistustöiden käynnistyessä maanantaina 8.5.2023. Kioskeja rakennetaan kioski kerrallaan, ja ensimmäisen pilottikioskin rakennustyöt aloitetaan entisissä kuplateekioskin ja Matkaputiikin tiloissa, jotka yhdistetään yhdeksi suuremmaksi kioskiksi. Työt tässä vaiheessa kestävät alkuvuoteen 2024 saakka, ja kioskien uudet konseptit avataan sitä mukaa, kun kioskit valmistuvat. Tiedotamme uudistustöistä sekä kioskeissa avattavista uusista konsepteista tarkemmin uudistustöiden edetessä.

Edessä on myös kesä-heinäkuussa aloitettava koko kioskihallin peruskorjaus, jossa esimerkiksi kioskihallin seinät maalataan ja valaistus uudistetaan. Kioskihalliin pystytetään rakennustelineitä ja rakennusalue suojataan suojaseinillä uudistustöiden mahdollistamiseksi. Töistä tulee myös syntymään jonkin verran meluhaittaa – pahoittelemme häiriötä!

Uusien mainoslaitteiden asennustyöt tuovat muutoksia kioskihallin ja laiturialueen kulkureiteihin viikolla 21

Havainnekuvat: arkkitehtitoimisto A-konsultit & arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli & suunnittelutoimisto Amerikka.

Kioskihallin uudistustöiden lisäksi nykyiset laiturialueen mainoslakanat korvataan digitaalisilla Clear Channel -mainosnäytöillä, joiden asennustyöt ovat käynnissä parhaillaan.

Mainosnäyttöjen taustaristikoiden asennus tulee vaatimaan kolme yötä ma–to 22.–25.5. klo 23–05 välisenä aikana. Täksi ajaksi kioskihallin kulkureitit junalaitureille 4–11 suljetaan, ja junat pysähtyvät poikkeuksellisesti laiturialueen lasikatoksen ulkopuolelle. Kulku juniin tapahtuu kuvan mukaisesti Kaisatunnelin kautta. Muina aikoina kaikki aseman kulkureitit säilyvät entisellään. 

Aseman asiakkaita tullaan tiedottamaan muutoksista kioskihalliin sekä laiturialueelle sijoitettavilla infotauluilla sekä aseman digitaalisissa kanavissa. Lisäksi asemalla tulee olemaan vartijoita ja henkilökuntaa, jotka opastavat asiakkaita poikkeusreittien käytössä.

Pahoittelemme häiriötä & kiitos yhteistyöstä!

Päärautatieasemalle toinen sija Finnish Web Awards -kilpailussa

Pari vuotta sitten julkaistut Päärautatieaseman uudet verkkosivut ovat tärkeä osa aseman uudistusta ja sen tavoitetta palvella kävijöitä, toimijoita, vuokralaisia ja yhteistyökumppaneita entistä paremmin. Siksi voimmekin innostuneina ja ylpeänä ilmoittaa, että meidät rankattiin Suomen parhaita verkkosivuja palkitsevassa Finnish Web Awards -kilpailussa toiselle sijalle yhdessä tampere.fi-sivuston kanssa.

Tämä on palkitseva osoitus siitä, että aseman uudistus on oikealla polulla – kiitos kaikille tähän mennessä mukana olleille ja onnittelut muille palkituille!

Ville Haapasalo tuo ukrainalaisia makuja asemalle

Ville Haapasalo tunnetaan paitsi lukuisista TV-sarjoista ja elokuvista, myös ympäri Suomea löytyvistä Hatsapuri-kärryistään. Nyt Haapasalo tuo Hatsapuri-myyntipisteen Päärautatiasemalle osana ukrainalaisia tukevaa hankettaan.

Georgialaisen Hatsapuri-juustoleivän sijaan kärryssä myydään Suomeen saapuneiden ukrainalaisten pakolaisten tekemiä ja ideoimia ruokia, joiden tuotot ohjataan pakolaisille ja Ukrainan lapsille Pelastakaa Lapset RY:n kautta. Tarjolla on muun muassa kasvis- ja lihaborssikeittoa sekä perinteisiä ukrainalaisia piiraita. Jokaisesta keitosta 2 € ja keitoista 0,50 € menee suoraan Ukrainan lasten hyväksi.

Myyntipiste avataan asema-aukion sisäänkäynnin edustalla perjantaina 27.1., ja se palvelee niin kauan kuin ruokaa riittää – tervetuloa ruokailemaan ukrainalaisten tukemiseksi!

Ísey Skyr Bar on lopettanut toimintansa Päärautatieasemalla

Ísey Skyr Barin toiminta Päärautatieasemalla on päättynyt 31.12.2022. Lämmin kiitos asiakkaille ja Ísey Skyr Barin henkilökunnalle!

Aseman kukkakaupan yrittäjä vaihtuu konkarien avustuksella

Vuodesta 1958 samalla paikalla, Rautatientorin ovensuussa sijainnut Rauta-Kukka on saavuttanut ikonisen aseman paitsi koko kansan kukkakauppana, myös tunnettuna kohtaamispaikkana. “Tavataan assan kukkiksella” on monelle tuttu lausahdus, olipa kyseessä treffit tai verkkokaupan tilauksen vastaanotto. Vuosien varrella asiakkaita on ollut Johannes Virolaisesta lusikantaivuttaja Uri Gelleriin. 

Alun perin Rauta-Kukan omisti VR:n työntekijöiden hyvinvointia tukeva Rautuki-Säätiö, ja vuodesta 2012 kukkakaupan yrittäjänä ja omistajana on toiminut aseman kävijöille ja vuokralaisille hyvin tutuksi tullut Päivi Kauranen. Viime viikkoina kukkatiskin takana on pyörinyt Kaurasen ja tuttujen työntekijöiden lisäksi myös uudet kasvot. Charlotta Tallberg, Rauta-Kukan uusi yrittäjä, on parin viime viikon ajan ottanut hommia haltuun Kaurasen siirryttyä ansaitulle eläkkeelle. Niin ikään pitkän linjan kukkakauppayrittäjä Tallbergille homma ei suinkaan ole uusi.

”Ennen Rauta-Kukkaa olen pyörittänyt 13 vuoden ajan Suomen vanhinta kukkakauppaa Ölanderia Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla. Toimin aikaisemmin Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piirin puheenjohtajana, ja niissä hommissa myös Päivin kanssa tutustuttiin ja ystävystyttiin, kun istuttiin molemmat hallituksessa parin vuoden ajan. Sen jälkeen ollaan käyty yhdessä kukkienhakureissulla Hollannissa ja tehty kaikenlaista yhdessä. Ollaan naurettu usein, että voitaisiin laittaa kukkakaupat vaikka vierekkäin ja silti kumpikin menestyisi, kun ollaan niin erilaisia.”

Vierekkäisten liikkeiden sijaan päädyttiin kuitenkin kapulanvaihtoon, jossa tutun henkilökunnan ja konkari Kaurasen apu on ollut suurta.

”Uuden yrityksen haltuun ottamisessa konkareiden apu on ollut äärimmäisen tärkeää, ja vielä kun se tehdään omasta ilosta ja halusta saada menestystä jatkolle. Marraskuu on menty harjoittelun kautta, ja innolla odotan alkavaa vuoden kovinta sesonkia Suomen vilkkaimmalla paikalla.”

Kirkkonummelta kotoisin olevalle Tallbergille Steissi on nuoruudesta asti tuttu kohtaamispaikka, jonka hän on aina kokenut tuttuna ja turvallisena. Aseman uudistusta, uusia ravintoloita ja historiallista arkkitehtuuria arvostava Tallberg kokee, että kukkakauppa on aina ollut ja on edelleen tärkeä osa aseman miljöötä ja palvelutarjontaa.

”Kukkien ostaminen on hyvän fiiliksen juttu, joka liittyy suomalaisessa kulttuurissa tosi vahvasti elämän tärkeisiin ja iloisiin tapahtumiin. Steissiltä kukat on aina helppo napata mukaan, olipa menossa valmistujaisiin, häihin, treffeille tai joulunviettoon. Samalla tavalla kukat tuo hyvää fiilistä, kun astut sisään Rautatientorin ovista ja vastassa on kaikki se kukkien väriloisto ja ihanat tuoksut.”

Uudet matkustajapalvelutilat on nyt avattu aseman kellaritasossa

Osana satavuotiaan Helsingin päärautatieaseman monivuotista uudistushanketta asemalla on otettu käyttöön uudet matkustajapalvelutilat. Aseman kellaritasossa avatut tilat pitävät sisällään uudet yleisö-wc:t sekä myöhemmin ensi vuoden alussa avattavat matkatavarasäilytyslokerikot ja löytötavaratoimiston. Samalla entiset, Kioskihallissa vuodesta 1919 saakka palvelleet wc-tilat suljetaan uudistustöiden tieltä.

Vuonna 2020 käynnistynyt Helsingin Päärautatieaseman kehityshanke on uudistanut monia 100-vuotiaan rakennuksen tuttuja tiloja: italialainen ravintola Olivia entisessä lippuhallissa, Cafe Eliel asema-aukion kupeessa, Subway entisen R-kioskin tilalla ja niin edelleen.

Seuraavaksi vuorossa on asiakkaille kenties tutuimman tilan Kioskihallin uudistaminen, jonka rakennustyöt aloitetaan alkuvuodesta 2023. Uudistuksessa Kioskihalliin ilmettä päivitetään ja tiloissa avataan uusia palveluita. Osana uudistustöitä pitkään matkailijoita ja kävijöitä palvelleet yleisö-wc:t poistetaan käytöstä ja uudet wc-tilat avataan uusissa matkustajapalvelutiloissa.

Vuonna 1919 valmistuneen Kioskihallin vessa on palvellut kulkijoita miltei muuttumattomana vuosikymmenten ajan. Vuosien varrella pintoja on kuitenkin uusittu ja historiaan on jäänyt myös assan vessan kassa, joka vielä ennen nykyisiä portteja istui rahastamassa hätäisiä kulkijoita.

Sijainnin puolesta matkustajapalvelut ovat paluu entiseen: uudet wc:t sekä vuoden vaihteessa avattavat matkatavarasäilytys ja löytötavaratoimisto löytyvät VR-asiakaspalvelupistettä vastapäätä kellaritasossa, jossa entiset kolikkovessat ja matkatavaralokerikot palvelivat vuoteen 2020 saakka. Kolikoiden sijaan wc-maksu tapahtuu jatkossa kortilla tai puhelimella.

Palveluneuvojat opastavat aseman palveluiden käytössä. Heidät tunnistaa Päärautatieaseman ilmeen mukaisista asuista.

Assan vessan kassan jatkoksi uusi kävijöitä helpottava työnkuva

Joskaan ei aivan assan vessan kassa, herätetään samalla henkiin myös uusi, niin ikään asiakkaiden elämää helpottava rooli. Matkustajapalvelutilojen yhteydessä työnsä aloittavien palveluneuvojien tehtävänä on opastaa kävijöitä aseman palveluiden käytössä. Palveluneuvojat tunnistaa Päärautatieaseman ilmeen mukaisista asuista.

”Tavoitteena on parantaa edelleen aseman palveluja, viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Uusien palveluiden avaaminen on toivottu ja odotettu muutos. Palveluneuvojat auttavat asiakkaita muun muassa näiden uusien palveluiden sujuvassa käytössä”, hankepäällikkö Jani Jääskeläinen VR Groupilta kertoo.

Aseman uudistuksessa siirrytään seuraavaan vaiheeseen

Päärautatieaseman monivuotinen kehityshanke etenee hyvällä vauhdilla, ja matkustajapalvelutilojen avauduttua hankkeen ensimmäinen vaihe voidaan julistaa valmiiksi. Seuraavan vaiheen suunnittelu käy jo kuumana: luonnokset uudesta Kioskihallista sekä laiturialueesta on jo tehty, ja tavoitteena on päästä uudistamaan ensimmäisiä kioskeja alkuvuodesta 2023. Myös neuvottelut uusista palveluntarjoajista ovat käynnissä.

”Päärautatieasema on vuodesta 1919 palvellut junamatkustajia, kaupunkilaisia ja turisteja ajassa eläen ja tarpeisiin muuntuen. Haluamme viedä kansallisen ylpeydenaiheen seuraavalle vuosisadalle elämänsä kunnossa. Asema uudistuu vaiheittain ja huolella, arvokasta rakennusperintöä kunnioittaen”, Jääskeläinen kiteyttää.



Aseman verkkosivut Finnish Web Awards -finaalissa

Pari vuotta sitten julkaistut Päärautatieaseman uudet verkkosivut ovat tärkeä osa aseman uudistusta ja sen tavoitetta palvella kävijöitä ja toimijoita entistä paremmin. Siksi voimmekin innostuneina ja ylpeänä ilmoittaa, että meidät on valittu Suomen parhaita verkkosivuja palkitsevan Finnish Web Awards -kilpailun finaaliin. Finaalipaikka kilpailussa ratkesi yleisöäänestyksellä, jonka jälkeen asiantuntijaraati valitsee voittajan vuoden loppuun mennessä.

Tämä on palkitseva osoitus siitä, että aseman uudistus on oikealla polulla – kiitos kaikille tähän mennessä mukana olleille!

Kansallisteatterin uusi esitystaideteos saapuu asemalle

Aseman kävijät ja vuokralaiset ovat saattaneet huomata parin viime viikon aikana, kuinka holvikaarien alla on tapahtunut jotain uutta, luovaa ja jännittävää. Kyseessä on lauantaina 3.9. ensi-iltansa saavan Kansallisteatterin uuden esityksen harjoitukset, jonka yhtenä tapahtumapaikkana historiallinen Päärautatieasema toimii. 

GÄNG – opastettu kaupunkikierros on esitystaideteos, joka tarkastelee nuorten kokemuksia kaupunkitilasta sekä heidän suhdettaan yhteiskuntaan. Ainutkertaiselle matkalle Helsingin keskustaan johdattaa Kansallisteatterin yhteyteen perustetun nuorten teatteriosasto Kantin esiintyjät. Esitys on osa Nuorten paikkataju ja huolet -tutkimushanketta, joka herättää keskustelua korona-aikakauden vaikutuksista nuorten elämään. 

Lue lisää, katso esitysajat ja osta liput: kansallisteatteri.fi/esitys/gang-opastettu-kaupunkikierros