Yli 100 vuotta suomalaisuuden sydämessä

Päärautatieasema on tärkeä osa Helsingin kaupunkikuvaa ja suomalaista kulttuuriperintöä. Kivimiesten katseiden alla on vietetty aikaa ja kohdattu ystäviä, juhlittu sankareita ja osoitettu mieltä, koettu jälleennäkemisiä ja jäähyväisiä sekä eletty arkea ja tavoiteltu unelmia.

Erimielisyyksiä suunnitelmissa

Helsingin varhaisin asemarakennus valmistui jo 1861 hieman ennen Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien avaamista. Vuonna 1902 uuden aseman suunnittelusta järjestettiin kilpailu, jonka voitti kansainvälisestikin jugend- ja kansallisromanttisesta arkkitehtuuristaan tunnettu 31-vuotias Eliel Saarinen. Romanttisessa, kansallisin symbolein koristellussa suunnitelmassa oli paljon samaa, kuin Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen arkkitehtuuritoimiston suunnittelemassa Kansallismuseossa.

Saarisen kollegat, kuten Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell tyrmäsivät Saarisen suunnitelman. Kritiikkiä esitettiin niin sanomalehdissä kuin painetussa kirjasessa. He vaativat modernimpaa, yksinkertaisempaa arkkitehtuuria tuomiten Saarisen piirrokset pikemminkin museoon, kuin rautatieasemaan sopiviksi.

Samaan aikaan Englannissa, Skotlannissa ja Saksassa matkustellut Saarinen tutustui rautatieasemiin ja vaikuttui näkemästään. Kritiikin ja vaikutteiden voimasta Saarinen piirsi lopulta aseman julkisivun uusiksi karsien romanttiset pikkutornit ja karhut suunnitelmasta.

Torppari Kivimiesten innoittajana

Päärautatieaseman pääsisäänkäyntiä vartioivat neljä maapallolamppua pitelevää ”Kivimiestä”. Jättimäiset veistokset ovat tärkeä osa Eliel Saarisen piirtämää jugend-tyylistä julkisivua. Patsaat ovat oikealta nimeltään Lyhdynkantajia, ja ne veisti graniittiin Emil Wikström 1914. Jykeväleukaisten hahmojen hiukset on leikattu niin sanotun körttiläisen mallin mukaan. Veistosten mallina kerrotaankin olleen torppari Jalmari Lehtinen, joka syntyi Sääksmäellä 1800-luvun lopulla. Wikströmin taitelijakodissa ja ateljeessa Visavuoressa puutarhurina palvellut Lehtinen oli toiminut muulloinkin Wikströmin veistosten mallina. Visavuoren museosta löytyykin useita Lyhdynkantajien kipsiluonnoksia.

Kellotorni ruumishuoneena

Asemarakennuksen kellotorni on yksi Helsingin tunnetuimmista maamerkeistä. Valmistuessaan vuonna 1919 se oli Helsingin korkein torni, jonne myytiin pääsylippuja näköalakohteena. Tornilla on ollut roolinsa myös poikkeusoloissa. Ensimmäisen maailmansodan aikana keskeneräisestä rautatieasemasta tehtiin sotilassairaala, ja kellotorni toimi ruumishuoneena. Toisessa maailmansodassa lotat suorittavat kellotornista käsin Helsingin ilmavalvontaa.

Aina minuutin etuajassa

Alkuaikoina kellot olivat käsikäyttöiset ja punnuksia liikuteltiin lihasvoimalla. Myytin mukaan kellotornin alunperin Pietarin aikaan säädetty kello olisi aina minuutin etuajassa, jotta ihmiset ehtisivät paremmin junaan. Todellisuudessa tornin kello on kytketty sähköisesti Väyläviraston keskuskelloon noudattamaan virallista Suomen aikaa. Arvioiden mukaan noin 400 000 ihmistä vilkaisee päivittäin ajan kulkua aseman kellotornista. VR saakin heti puheluita, jos jokin neljästä kellotaulusta jätättää.

Monumentaalisten kellotaulujen halkaisija on 300 senttimetriä. Kellotaulujen tuntiosoittimet ovat 119 senttimetriä pitkiä ja painavat 60 kiloa. Minuuttiosoitin on 150 senttimetrin pituinen ja painaa 56 kiloa.

Sodat viivyttivät rakentamista

Aseman rakennustöitä viivyttivät dramaattiset ajat. Kesällä 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota, ja Suomi julistettiin sotatilaan. Tuolloin asemarakennuksen julkisivu oli jo lähes valmis, mutta rakentaminen keskeytettiin viideksi vuodeksi. Asema muutettiin keisari Nikolai II:n määräyksestä vuosina 1915–1916 venäläisten sotilassairaalaksi. Halleihin mahtui noin tuhat potilasta. Samoihin aikoihin Töölön ratapihalle rakennettiin väliaikainen lähtölaituri, josta ajettiin muun muassa linnoitustyöläisten junia rantaradalle Leppävaaraan sekä pääradalle Malmille.

Venäjän vallankumousten ja Suomen itsenäistymisvaiheiden jälkeen syttyi sisällissota, jonka kuluessa punaiset valtasivat aseman tammikuussa 1918. Rautatiehallitus joutui muuttamaan valkoisen Suomen pääkaupunkiin Vaasaan.

Päärautatieasema valmistuu itsenäiseen Suomeen

Sisällissodan päätyttyä maan olot katsottiin niin vakaiksi, että ratainsinööri Orrman määrättiin johtamaan Helsingin päärautatieaseman viimeistelyjä. Vanha asemarakennus oli käytössä, kunnes nykyinen asema valmistui 12 vuoden rakennustyön jälkeen. Uusi päärautatieasema vihittiin käyttöön keskiviikkona 5. maaliskuuta 1919 edelleen keskeneräisenä. Alun perin Venäjän keisarikunnan läntiseksi pääasemaksi suunnitellusta asemarakennuksesta tuli itsenäisen tasavallan pääasema. Isänmaallisen avajaistilaisuuden aloitti Helsingin kaupunginorkesteri soittamalla Robert Kajanuksen johdolla Finlandian. Avajaisvieraina olivat muun muassa arkkitehti Eliel Saarinen sekä valtionhoitaja Mannerheim.

Presidentin odotushuone on täynnä historiaa ja traagisia käänteitä

Asemarakennuksen julkiset tilat ovat monille tuttuja, mutta satavuotiaassa rakennuksessa on myös useita salaperäisiä tiloja, joita harvemmin pääsee näkemään. Yksi näistä on Presidentin odotushuone, jota jotkut pitävät aseman pyhimpänä paikkana. Sen kaksi sisäänkäyntiä saattaa ohittaa helposti tietämättä, että ovien takana sijaitsee entinen keisarillinen, nykyinen presidentin odotustila. Nykypresidentit eivät ole tilaa enää juuri käyttäneet, vaikka istuvan presidentin kuva sinne toimitetaankin aina presidentin kansliasta. Presidentti Kekkonen sen sijaan käytti odotushallia usein vastaanottaessaan ulkomaisia vieraita.

Traagisin odotushallin liittyvistä tarinoista koskee Suomen neljättä presidenttiä Kyösti Kalliota, joka 19. joulukuuta 1940 oli aloittamassa matkaa kotipaikkakunnalleen Nivalaan. Hän hyvästeli presidentin aulassa Risto Rytin ja Mannerheimin. Kallio käveli odotushallin poikki ja tuli ulos laiturialueen puoleisista ovista. Kallio astui Porilaisten marssin soidessa ulos Rautatientorille tarkastamaan kunniakomppaniaa, mutta vaipui vain muutaman askeleen jälkeen kuolleena adjutanttinsa käsivarsille. Presidentin aulan sisäänkäynnin viereisessä seinässä on muistolaatta surullisesta tapahtumasta.

Juna seinästä läpi

Rataosuus Pasilasta päärautatieasemalle on lievää alamäkeä. Tämä on ollut osasyynä onnettomuuksiin. 28. elokuuta 1926 matkustajajunan jarrut menivät epäkuntoon, ja junan veturi ajoi seinän läpi päätelaiturikatokseen. Junan lastina olleet puolukat levisivät ympäri asemalaituria, mutta suurelta verenvuodolta vältyttiin: vain neljä ihmistä loukkaantui.

Henkilövahingoilta vältyttiin tyystin myös 23. lokakuuta 1944, kun postijuna syöksyi päätepuskimen lävitse asemahalliin. Osa aseman ulkoseinää romahti veturin päälle.

Jarruviasta johtui myös 5. lokakuuta 1990 sattunut onnettomuus, jossa yli 600 metriä pitkä tavarajuna syöksyi päin asemarakennusta. Yksi vaunuista tunkeutui läpi seinän, ja veturinkuljettaja loukkaantui lievästi.

4. tammikuuta 2010 Intercity-junasta irtosi neljä vaunua, jotka liukuivat kohti Rautatieaseman yhteydessä olevaa hotellia. Vaunut työntyivät useita metrejä toimistorakennuksen sisään. Onnettomuudessa loukkaantui yksi junassa ollut työntekijä, mutta asemalaituri ehdittiin evakuoida.

Asemalla roihuavat liekit

Asemalla syttyi suuri tulipalo 14. kesäkuuta 1950. Sen seurauksena asemalaiturin katto rojahti maahan. Sammutustöihin osallistui 19 paloautoa ja satakunta miestä. Jopa 20 000 ihmistä kerääntyi katsomaan sammutustöitä ja savupilvi näkyi Turussa asti. Pelastustöissä viisi palomiestä sai savumyrkytyksen, mutta kuolonuhreilta onneksi vältyttiin. Perimätiedon mukaan paikalla oli ensimmäisenä ”Suomen nopein palokunta”. Tarina kertoo, että Joutsenon vapaapalokunta oli hakemassa uutta autoa Helsingistä ja oli juuri sopivasti asemalla kahvilla palon syttyessä.

Aseman vessasta synnytyshuoneeksi

Siinä missä Päärautatieasema on toiminut toisille rakkauden alkupaikkana ja toisille maallisen matkan päätöspisteenä, on asemalla myös todistettu uuden elämän alkua. Elokuussa 2014 asemalla koettiin harvinaislaatuinen hetki, kun muuan siivooja huomasi aseman vessassa synnytyksen alkaneen. Ambulanssi ja ensihoitohenkilökunta saapuivat paikalle nopeasti, ja kaikki oli pikaisesti ohi. Palkintona ripeästä toiminnasta kuultiin asemalla vastasyntyneen, terveen lapsen kirkaisu.

Mitä seuraavat 100 vuotta tuovat tullessaan – varmaa on ainakin se, että asema elää ajassa mukana. Vieraile asemalla ja tule osaksi tarinaa.

 

Historia sivun kuvat: Helsingin kaupunginmuseo