Päärautatieasema ja R-Collection loivat erikoisvaatemalliston

Päärautatieasema ja R-Collection yhdistivät voimansa ja lanseerasivat yhteisen vaatemalliston. Kahdella eri printillä ja kahdessa eri värissä saatavia collegepaitoja on valmistettu erittäin rajattu 20 kappaleen erikoiserä, joka on on myynnissä ainoastaan aseman Kulttuurihallissa. Jokaisen paidan mukana ostaja saa käytöstä poistetun Päärautatieaseman säilytyslokerikon avaimen.

– Mahdollisuus tehdä yhteistyötä Päärautatieaseman kaltaisen kansallisaarteen kanssa sai meidät tottakai innostumaan. Suhteemme asemaan on hyvinkin läheinen, koska käytämme junaa Kajaanin ja Helsingin välillä liikkumiseen, ja sijaitsihan myymälämmekin noin 20 vuotta aivan naapurissa Ateneuminkujalla, R-Collectionin pääsuunnittelija Lilli Norio kertoo.

– R-Collectionilla on oma ainutlaatuinen paikkansa maamme kulttuurissa ja ihmisten elämässä, aivan kuten Päärautatieasemallakin. Molemmat ovat osoittaneet elävänsä tiiviisti kiinni ajassa maailman muutosten mukana, hankepäällikkö Jani Jääskeläinen VR Groupilta näkee.