Vuokralaisesittelyssä Steissin Apteekki

Kun Nina Sevón puoli vuotta sitten elokuussa aloitti Steissin Apteekin apteekkarina, ilmassa oli jännitystä. Millaista asemalla olisi työskennellä? Olisiko häiriökäyttäytymistä? Hyvin nopeasti jännitys kuitenkin hälveni, ja tilalle tuli innostus.

– Ihmiset on todella mukavia ja ilmapiiri on turvallinen. Täällä kokee kuuluvansa suurempaan joukkoon. Vaikka emme ole muiden vuokralaisten kanssa kovin paljoa tekemisissä, tuntuu silti, että kuulumme samaan yhteisöön ja rakennamme jotain yhteistä.

Steissin Apteekilla on pitkä historia, jonka juuret ulottuvat aina 1930-luvulle saakka. Alunperin apteekki sijaitsi Olympiastadionin lähellä, josta se siirtyi vuonna 2002 Päärautatieasemalle. Sinä aikana moni asia on muuttunut.

– Enää apteekeissa ei valmisteta lääkkeitä, mutta aikaisemmin tässäkin oli alakerta, jossa lääkkeet valmistettiin. Asiakkaat toivat aamulla paperisen reseptin ja hakivat lääkkeet illalla. Nyt lääkkeet saa heti.

Ennen apteekkariksi lähtemistä farmasian tohtori Sevón kerkesi tehdä pitkän uran viranomaisvalvonnassa sekä farmasian oppimiskeskuksen täydennyskoulutuksen toiminnanjohtajana. Matkalle mahtuu myös provisorin töitä muun muassa Alppilan apteekissa sekä yksi kesä Joensuun Rantakylän apteekissa.

– Se oli hieno kesä, Joensuu on mahtava kesäkaupunki. Kun etsin apteekkeja joihin lähteä apteekkariksi, olisin voinut lähteä pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin, mutta sitten Steissin Apteekki osui kohdalle.

Kruununhaassa asuvalle Sevónille kyse ei ole pelkästään lyhyestä kävelymatkasta, vaan myös aseman kiehtovasta historiasta.

– Olen aina pitänyt rautatieasemasta. Lähdön tunnelmassa on jotain todella kiehtovaa ja viehättävää. Historia on intohimoni. Siksi on todella hienoa saada olla töissä täällä, historian näyttämöllä.

Eniten työssä kuitenkin antaa ihmiset.

– Meillä käy paljon uusia asiakkaita, mutta myös toistuvia asiakkaita, jotka on oppinut tuntemaan hyvin jo tässä puolen vuoden aikana. On ollut mahtavaa huomata, että apteekkia todella tarvitaan ja näin keskeisellä sijainnilla se voi auttaa monia.