Jatkuvassa liikkeessä kohti parasta huomista

Päärautatieasema on aina elänyt mukana ajassa ja pyrkinyt kestävään toimintaan, oli kyse sitten palveluiden uudistamisesta, historiallisen arkkitehtuurin säilyttämisestä tai tilojen turvallisuudesta ja viihtyisyydestä. Nyt asemalla on jälleen aika kääntää katse tulevaan, kun yli sata vuotta kestänyt toiminta Helsingin ja koko kansakuntaa koskettavien sattumusten sydämessä saa uudet suuntaviivat vastuullisuusohjelman myötä. Ohjelman keskeisiä tekijöitä ovat päästöttömän liikkumisen edistäminen ja aseman oman toiminnan ympäristökestävyys yhdessä kaikille turvallisen kokemuksen kanssa.  

Vaikka aivan kaikkea ei tarvitse tehdä tai keksiä uudelleen, on matkamme vastuullisuusohjelmamme kanssa vasta alussa. Kuten visiomme sen sanoo – jatkuvassa liikkeessä kohti parempaa huomista – ei työ kestävän tulevaisuuden eteen koskaan pysähdykään. Päinvastoin.  
 
Tämä on työ, jonka suurin vaikutus saadaan aikaan yhdessä, ja haluammekin jo nyt kiittää aseman toimijoita, yhteistyökumppaneita ja kävijöitä yhteistyöstä kestävämmän aseman rakentamiseksi. Viedään asema yhdessä uudelle aikakaudelle.   

Kestävä Päärautatieasema

Vastuullisuusohjelman näkyvimmät vaiheet ja konkreettiset toimenpiteet painottuvat vuosille 2024 ja 2025. Kaikki aseman vastuullisuustyöhön liittyvä ajankohtainen tieto löytyy jatkossa tältä sivulta, jota päivitetään jatkuvasti matkan varrella.

 

Kierrättämisen helpottaminen   
Pyrimme etsimään ratkaisuja, jotka helpottavat kierrättämistä sekä Päärautatieaseman käyttäjille että siellä työskenteleville. 

Hiilijalanjäljen pienentäminen kiinteistökehityksessä  
Etsimme yhteistyökumppaneiden kanssa uusia ratkaisuja, joilla pienennämme Päärautatieaseman hiilijalanjälkeä entisestään.

Energian ja vedenkäytön vähentäminen  
Asemalle tehdään hiilijalanjäljen laskenta ja -vähennysohjelma, joka ohjaa ja kannustaa tulevaisuudessa päivittäisiin ympäristötekoihin.

Kaikille turvallisempi asema
Asemalle tehdään ohjelma, joka tarjoaa selkeät suuntaviivat Päärautatieaseman monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämiseksi.

 

Kulttuurihistoriallinen kansallisaarre  
Päärautatieasema on Suomen käytetyin arvoesine. Sen kulttuurisen arvon vaalimista ja siitä viestimistä jatketaan pitkäjänteisesti ja kestävästi.   

Kehittävä yhteisö
Pyrimme, että kaikki Päärautatieasemalla työskentelevät ovat ylpeitä asemasta ja tuntevat kuuluvansa erityiseen yhteisöön.

Matka on vasta alussa – anna palautetta, jaa ideasi tai ehdota yhteistyötä

Kaikilla aseman toimijoilla, yhteistyökumppaneilla ja kävijöillä on tärkeä rooli kestävän Päärautatieaseman rakentamisessa. Matka on vasta alussa, ja paras lopputulos kestävässä kehityksessä saadaan aikaan yhdessä avaamalla ovet kaikille mielipiteille, ideoille ja avoimelle keskustelulle. Siksi otamme ilolla vastaan kaiken mahdollisen palautteen, ideat ja ehdotukset, joista voit kertoa meille vapaasti sähköpostilla asema@fabrik.fi.

Kiitos yhteistyöstä!