18.12.2024

Päärautatieaseman Näköaloja kansallismaisemaan -näyttely: luonto yhdistää suomalaiset

Osana aseman ravintolasalissa sijaitsevan Maisema Kolilta -maalauksen konservointiprojektia järjestetty kuvakeräys yhdisti suomalaiset pohtimaan näkemystään kansallismaisemastaan. Kuvien pohjalta aseman postihallissa järjestetty näyttely osoitti, että suomalainen luonto on suomalaisille kansallisaarre itsessään. 

Itsenäisyyspäivän viikonlopun aikana toistatuhatta suomalaista kännykkäkuvaajista ammattivalokuvaajiin lähettivät omat näkemyksensä kansallismaisemasta. 170 vaikuttajaa – mm. Ina Mikkola, Atte Kilpinen, Helena Ranta, Ajak Majok, Teemu Laajasalo, Antti Tuuri, Pekka Haavisto, Jasper Pääkkönen, Olli ja Merja Rehn, Rainer Friman, Lauri Ylönen, Kike Elomaa ja Saimi Hoyer – osallistuivat omilla näkemyksillään kuvakeräykseen jo 2.12.2024.

Kuvatulkintoja oli urbaanista maisemasta erämaahan. Verraten yksimielisiä suomalaiset näyttävät olevan Suomen luonnon jyhkeydestä ja arvokkuudesta. Kansallispuistojen rinnalla sielunmaisemiksi koettiin omat kotikonnut ja mökkirannat. Suomalaiset näyttivät myös kuvatulkinnoillaan, että kansallisidentiteettimme on vahvasti kiinni järvissä ja metsissä – ja Suomen itsenäisyyttä kuvastaa edelleen suomalaisten kansallislintu joutsen. Lähetetyt kuvat korostivat suomalaisen vahvaa luontoyhteyttä, rauhoittumista luonnon äärellä ja omaa kokemusta osana isompaa kokonaisuutta.

Kuvakeräys sai aikaan kuhinaa päärautatieaseman verkkosivuilla: näyttely veti sivuille yli kymmenkertaisen määrän kävijöitä, mitä sivuilla normaalisti vierailee – lisäksi verkkosivuilla vietetty aika kuusinkertaistui itsenäisyyspäiväviikonlopun aikana.

Kansallismaisema-kuvakeräyksen yhteydessä julkaistiin myös artisti Hassan Maikalin Kolin kansallismaisemassa kuvattu musiikkivideo, joka on uusi tulkinta rakastetusta kappaleesta Maailma on kaunis. Kappaleen ovat aiemmin tehneet tunnetuksi mm. Irwin Goodman ja Vesa-Matti Loiri. Kappaleen katsoi ja kuunteli viikonlopun aikana 20 073 ihmistä. 

Tutustu kuviin, katso upea musiikkivideo ja seuraa Maisema Kolilta -konservointiprojektia – tällä viikolla jännitys tiivistyy, kun torstaina teos lasketaan alas maalauksen taustan kunnon selvittämiseksi ja kunnostamiseksi: https://paarautatieasema.fi/nakoaloja-kansallismaisemaan