Kuva tulossa
20.08.2021

Kellotorni valaistiin tärkeän asian puolesta

Päärautatieasema, Rooman Colosseum, Niagaran putoukset, London Eye ja kymmenet muut ikoniset maamerkit ympäri maailman valaistiin kansainvälisellä vammaisuuden värillä, violetilla, 19. elokuuta. Paralympialaisten yhteydessä käynnistetty #WeThe15-valaisukampanja muistuttaa siitä, että 15 prosentilla maailman väestöstä on jonkinlainen vamma.

Päärautatieasema, Rooman Colosseum, Niagaran putoukset, London Eye ja kymmenet muut ikoniset maamerkit ympäri maailman valaistiin kansainvälisellä vammaisuuden värillä, violetilla, 19. elokuuta. Paralympialaisten yhteydessä käynnistetty #WeThe15-valaisukampanja muistuttaa siitä, että 15 prosentilla maailman väestöstä on jonkinlainen vamma.

– WeThe15-kampanjassa on kyse osallisuudesta ja ihmisoikeuksista. Tavoitteena on, että vammaiset henkilöt tulevat yhä aktiivisemmaksi osaksi yhteiskuntaa. Paralympialaisten aika on otollinen sen muistuttamiseen, että myös liikunta ja urheilu kuuluvat kaikille. On hienoa, että voimme toteuttaa kampanjan lanseerauksen Suomessa yhdessä VR Groupin kanssa, kertoo Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen.

– Olemme yhteisellä matkalla edistämässä tärkeää teemaa. Yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus linkittyvät yhtiömme vastuullisuustyöhön, jota ohjaavat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, kuten tavoite eriarvoisuuden vähentämisestä. Juna on jokaista varten. Junalla myös erityisryhmät voivat kulkea mukavasti, ilmastoystävällisesti ja turvallisesti, korostaa VR Groupin laki- ja vastuullisuusasioista vastaava johtaja Taru Uotila.

Esteettömyys osana vastuullista palvelujen kehitystä

VR kehittää jatkuvasti toimintaansa asiakkaita kuunnellen ja huomioiden erityisryhmät, kuten vammaiset henkilöt, joita varten on esteettömän matkustamisen palveluja. VR on esimerkiksi jo pitkään tarjonnut edelläkävijänä saattajalippua, jolla liikkumis- tai toimintaesteisen asiakkaan avustaja pääsee maksutta mukaan junaan. Tällä hetkellä lähes 90 prosenttia kaukoliikenteen junavuoroista on esteettömiä, ja myös esimerkiksi Lappiin pääsee yöjunalla esteettömässä makuuhytissä.

Suojellun Päärautatieaseman ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen arvo asettaa erityistarpeiden huomioimiseen omat haasteensa; esimerkiksi sisäänkäyntien puuovet ja tuulikaappi eivät valitettavasti ole esteettömiä. Erityistarpeet on kuitenkin huomioitu monessa muussa kohtaa. Esteettömät kulkureitit laitureille ja sisätiloihin on mahdollistettu porttikongien, automaattiovien ja hissien avulla.

Päärautatieaseman avustamispiste sijaitsee laiturikatoksen alla, laiturin 11 vieressä. Avustamispalvelu varataan puhelimitse esteettömän matkustuksen palvelunumerosta 0800 188 822 (maksuton numero, avoinna ma-pe 5–22, la–su 7–22) viimeistään 36 tuntia ennen matkalle lähtöä.

Lue lisää #WeThe15-kampanjasta: www.paralympia.fi/wethe15