27.08.2024

Julkaisimme uuden pienoiselokuvan kehityskumppaneidemme kanssa

Aseman tulevaisuuteen katsovassa pienoiselokuvassa kohtaamme erilaisia kulkijoita Päärautatieasemalla, joka todistaa päivittäin pieniä ja suuria tunteita lämpimässä syleilyssään. Yhdessä kehityskumppaneidemme kanssa toteutettu tarina inspiroi katsomaan kanssakulkijoita myötätunnolla ja lämmöllä.

Päärautatieasema on liikenteellinen solmukohta matkustavaisille, mutta myös levähdyksen tai nautinnon tarjoaja, kohtaamispiste, jossa jälleennäkemisen ilo on päivittäistä, ja jossa jäähyväisten haikeus eron hetkellä tulee todeksi.

Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että itse asemakin on matkalla – ollut jo yli vuosisadan ajan. Tämä matka ajan halki jatkuu edelleen, ja jännittävää siinä on se, että jokaisena hetkenä ollaan sekä perillä että liikkeessä. Päärautatieasemalle ja meille ihmisille on tämäkin yhteistä. Jokainen meistä matkaa ajassa suuntanamme tuleva.

Yli satavuotisen historiansa aikana ikoninen Päärautatieasema on ollut sekä Helsingin että koko kansakuntaa koskettavien sattumusten sydämessä. Päärautatieaseman edellisessä pienoiselokuvassa dramatisoitiin näitä ikimuistoisia tapahtumia aseman ylvään historian ajalta.

Nyt olemme suunnanneet katseen tulevaan ja etenkin tulevaan katsoviin – eli meihin ihmisiin, jotka odotamme, yllätymme ja iloitsemme siitä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan. Ajan teemaa lempeästi käsittelevässä pienoiselokuvassa kohtaamme erilaisia kulkijoita Päärautatieasemalla, joka todistaa päivittäin pieniä ja suuria tunteita lämpimässä syleilyssään. Yhdessä kehityskumppaneidemme Clear Channel Finlandin, Constin, Rejlersin, Abloyn, Suunnittelutoimisto Amerikan, Fabrikin, Rambollin, Beraterin, A-Konsulttien ja Tallin kanssa toteutettu sadunomainen tarina inspiroi katsomaan kanssakulkijoita myötätunnolla ja lämmöllä.

Asema kehittyy koko ajan entistä viihtyisämmäksi kohtaamispaikaksi. Olkoon sen tulevaisuus iloisten ja sykähdyttävien sattumusten ja kohtaamisten täyttämä. Varmaa on, että siellä nähdään sellaisia, jolla on kanssamme sama suunta.

Joten eiköhän mennä yhtä matkaa tulevaan?

Katso pienoiselokuva: https://youtu.be/LrMTq6tRxg0