Meistä

Päärautatieasema

Maan vilkkain rakennus
Päärautatieasema sijaitsee Helsingin keskustassa, kaupungin keskeisimmällä paikalla. Eliel Saarisen suunnittelema asema on yksi Helsingin tunnetuimmista maamerkeistä ja Suomen vilkkain rakennus: sen läpi kulkee päivittäin jopa 250 000 ihmistä.  Päärautatieaseman omistaa kokonaisuudessaan VR Group.

Yksi maailman kauneimmista asemista
Päärautatieasema mainitaan usein maailman kauneimpien rautatieasemien joukossa. Esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC nosti vuonna 2014 Eliel Saarisen suunnitteleman arkkitehtuurihelmen kansainväliseen kärkikymmenikköön ja maalaili perusteluissaan lukijoilleen mielikuvaa aseman graniittijulkisivua hallitsevasta neljästä vakavailmeisestä jättiläisestä valtavine lyhtyineen. 

Liikenteen solmukohta
Liikutpa julkisilla, omalla autolla tai pyörällä, Päärautatieasemalle on helppo tulla ja sieltä on helppo lähteä.  Asemalle saapuu ja sieltä lähtee arkisin noin 850 lähijunaa ja yli sata kaukojunaa. Aseman alla sijaitseva Rautatientorin metroasema on Helsingin metron vilkkain asema ja viereinen Rautatientori tärkeä bussiliikenteen solmukohta, jonka ohi kulkevat raitiovaunulinjat 3, 5, 6, 7 ja 9.

Suunnittele reittisi

Keskustan palvelut alkavat asemalta
Päärautatieaseman ravintola- ja palveluvalikoima kehittyy koko ajan monipuolisemmaksi. Jo nyt löydät vaihtoehtoja italialaisesta ruoasta laadukkaaseen kahvilavalikoimaan ja vihersmoothiesta pienpanimo-olueen. Ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi löydät asemalta erilaisia hyödyllisiä palveluita matkustamisen ja rahanvaihdon palveluista apteekkiin ja kioskeihin. Aseman yhteydessä sijaitsee myös hotelli Scandic Grand Central Helsinki, joka on kapasiteetiltaan yksi Suomen suurimmista.

Katso ravintolat ja palvelut

Uudistushanke herättää satavuotiaan aseman uuteen eloon 
Eliel Saarisen merkkiteos viedään seuraavalle vuosisadalleen elämänsä vireessä. Päärautatieasemalla vuonna 2019 aloitetussa mittavassa kunnostushankkeessa asema käydään läpi kokonaisuudessaan sekä restaurointitarpeiden että asiakaskokemuksen näkökulmasta.  Päämääränä on uudistaa aseman palveluita sekä lisätä viihtyisyyttä ja turvallisuutta kunnioittaen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan maamerkin ainutlaatuista arkkitehtuuria.

Useamman vuoden kestävä, vaiheittain tehtävä projekti etenee hyvällä vauhdilla. Tästä kertovat esimerkiksi vuoden 2021 aikana avatut uudet ravintolapalvelut, vanhojen liiketilojen kunnostaminen sekä jalka- ja pyöräliikennettä edistävän Kaisantunnelin rakentaminen. Tulevaisuudessa uudistuva Päärautatieasema on entistä viihtyisämpi kohtaamispaikka, tulitpa sitten kaukaa tai läheltä, läpikulkumatkalle tai jäädäksesi.